Pitkäksi venähtäneen siestan aikana myös Gran Turismo 5 päätyi muutamana iltana pelailuun. Reilun vuoden aikana tuohon on tullut upotettua jo sellaiset 122 tuntia eikä "loppua" näy vieläkään. A-specin puolella neljänkympin tasokattoa sentään jo 36:lla lähennellään mutta B-specin virtuaalikuski tasolla 29 taitaa jäädä tappiinsa saakka levuttamatta. Tuhannen auton keruu-urakka on lukemassa 708 ja kilometrejä takana nyt 14,183 – saadun pronssipystin mukaan enemmän kuin Saksan kaikki autobahnit yhteenlaskettuna. Syy tähän huhkimiseen on yhä se perinteinen: koska sen voi tehdä :)

Viikonlopuksi voi kuitenkin luvata sekä aktiivisuutta että vaihtelua maaliskuun peliläjän myötä. Kenties hieman klassista tasohyppelyä (Rayman Origins), lentosodankäyntiä (Ace Combat: Assault Horizon), zombihubaa Tokiossa (Yakuza: Dead Souls), omaperäistä indietoimintaa (Bit.Trip Complete) tai 3D-rytmipelailua (Gabrielle's Ghostly Groove 3D). Lähinnä tilanpuutteen vuoksi puolikuollut mangaharrastuskin vielä vähän sätkii; Excel Saga on hieno ja täyskahjo sarja, jota onneksi vielä englanniksi käännetään vaikka tahti on tippunut hyvä jos yhteen pokkariin vuodessa.

Kaiken kaikkiaan maaliskuu on ollut mitä mainioin ja kun kevät hitaasti mutta varmasti pistää talvelle pataan, ei auta kuin olla tyytyväinen \o/

Taas on kotiuduttu etäviikonlopusta eikä mitään mainittavampaa tapahtunut. Sen verran tosin tuli havahduttua, ettei täällä paria hassua kokeilua lukuunottamatta ole tullut elokuvista, kirjoista tai mangasta avauduttua. Niin asiallisia taidemuotoja kuin nuo ovatkin, ne tulee yleensä nautittua läpi niin kiivalla tahdilla, että niitä harvemmin jaksaa enää jälkikäteen pureskella. Pelit, TV-sarjat ja anime ovat helppoja. Niistä on ihan luontevaa rustata rivi tai pari matkan edetessä mutta nuo muut tuppaavat jäämään välillä vähän ansaitsemattomaankiin limboon.

Kun jonkin kokee (tai enempikin ahmii) tunnissa tai parissa, on järin hankalaa viettää toista tuntia tai paria siitä mielipidettä rustaten, oli kokemus sitten miten merkittävä tahansa. Laiskurina tyydyn summaamaan viimeaikaisen lukupuolen ainakin toistaiseksi ihan silkaksi erinomaiseksi (subjektiivista) pinoksi, jota joko tulee joskus avattua tai sitten ei. Vähän Banksia, vanhaa kunnon Pratchettia, Dickiä totta hitossa, Kawabataa senkin edestä ja mangapuolella Kakiflyn kovasti moe minisarja K-On!

Blogailu jatkuu epäsäännölliseen malliin mutta pelien ohella kaikki muutkin kulttuurimuodot ovat siis kovin, kovin tärkeitä kokea!

Tämän päivän hyvistä uutisista vastasi Majin and the Forsaken Kingdom, joka jo perinteeksi muodostuneesta Zavvista saapui. Eiköhän tuosta jonkin verran "poika ja sen peto" -hupia irtoa Team Icon The Last Guardiania odotellessa. Vielä toivotumpi paketti tuli Archonian suunnalta. Mangaharrastus on jäänyt korkeiden hintojen ja hitaan julkaisutahdin myötä vähän paitsioon mutta kyllä sitä yleensä vielä kerran vuodessa tulee hyllyjä muutamalla seuraamisen arvoisella sarjalla täyteltyä ja tänään oli tuo päivä.

Negima! Magister Negi Magi 25-28 hanskaa fanipalvelua pursuavan fantasiaseikkailun tontin, Suzuka 13-15 sisältää varsin voimallista ihmissuhdehömppää, hulvattomasta komediasta vastaavat Excel Saga 21 ja School Rumble 14-16, tyttöjä pyssyjen kera tarjoilee Gunsmith Cats Burst 5 ja hellyttävä maailmanmenon kummastelu on Yotsuba&! 8:n ominta alaa. Onneksi Del Rey sentään julkaisi sekä Suzukan että School Rumblen kolme osaa yksissä kansissa, millä kustannukset on saatu pysymään edes mitenkuten kurissa. Vaan nyt siirryn takavasemmalle, hautaudun sohvan uumeniin ja heittäydyn laatulukemisen pariin ^_^ Mainiota viikonloppua itse kullekin!

Taas meni viikonloppu kaukana kaupungista, mikä antoikin mukavasti aikaa syventyä viime viikkojen lukuhankintoihin. Masamune Shirown Appleseed oli juuri niin klassikko kuin arvelinkin. Tarina seuraa kahta poliisin erikoisjoukkojen jäsentä kolmannen maailmansodan jälkeisessä Olympuksessa; utopistisessa kaupunkivaltiossa, jota hallinnoi massiivinen tekoäly ja jonka asukkaista puolet on orgaanisia androideja. Tämän järjestelyn tavoitteena on ihmiskunnan väkivaltaisempien ja itsetuhoisempien taipumusten pitäminen kurissa. Uskomatonta pikkutarkkuutta osoittava Shirow on luonut tuoreen, elävän cyberpunk-maailman, jossa perinteisen isoja pyssyjä ja vielä suurempia mechoja sisältävän toiminnan lisäksi käsitellään myös politiikkaa, sosiologiaa ja ihmisen ja koneen välistä suhdetta.

Kahlasin läpi myös koko 13-osaisen, neliödraamaksi osoittautuneen Hot Gimmickin, jonka päähahmoina toimivat 16-vuotias Hatsumi Narita ja tämän lapsuudenystävä, -kiusaaja ja veli, joka ei ehkä sittenkään ole hänelle sukua (ka-ching! -500 omaperäisyyspistettä!) Lisädraamaa tarjoilee tarinan tapahtumapaikka, joka on suuri yritysasuntola, jossa kaikki tuntevat toisensa, sosiaalihierarkia on käytännössä sama kuin töissäkin ja kotivaimot pitävät huolen juorujen tehokkaasta leviämisestä.

Kyllähän Hot Gimmickillä ihan hyvät lähtöeväät on, juonikuviotkin paikka paikoin yllättävät ja taidekin miellyttää silmää mutta ne hahmot... Hatsumi on kenties mangahistorian arin, epävarmin, helpoimmin johdateltavissa oleva sankaritar, jolle itsetuntoa ei ole annettu edes lusikalla ja joka tuntuu vain pomppivan yhdestä katastrofista toiseen kuin bumppereihin jumiutunut flipperipallo. Tähän kun sitten sotketaan manipuloivia, aivan yhtä henkisesti epävakaita kilpakosijoita, joille kohteensa tunteet näyttävät olevan täysin yhdentekeviä niin onpahan hahmokaartia kerrakseen. Tarina on silkkaa säälittävän, läpimärän koiranpennun potkimista ja kun ketään ei halua kannustaa eikä kukaan kasva ulos maneereistaan, menee koko touhu aika raskassoutuiseksi ja painostavaksi. Kyllähän kaikelle onnellinen päätös saadaan mutta kiinnostaisi kyllä nähdä miten kävikään vaikkapa viiden vuoden päästä. Toisaalta, enpähän minä shōjon pääkohdeyleisöön kuulukaan ^^;

Ja viimeisenä vaan ei vähäisimpänä, Eoin Colferin Vielä yksi juttu... osoittautui kovinkin kelvolliseksi jatkoksi Linnunradan käsikirja liftareille -trilogiaan. Alussa se tuntuu hieman väkinäiseltä ja tekohauskalta mutta kun vanha jengi on jälleen koossa ja vogonejakin saadaan paikalle, kaikki on taas hyvin ja tarina alkaa tarjoilemaan aidosti toimivaa huumoria ja sujuvaa kerrontaa loppuun saakka. Pahoittelut epäilyksistä, herra Colfer; kyllä noilla kirjoitustaidoilla voi hyvinkin jammailla Douglas Adamsin luomassa maailmassa :)

Taas on palattu kotiin viikonloppureissusta, jonka aikana tuli lukaistua uudelleen Harry Harrisonin Tilaa! Tilaa! vuodelta 1966. Ottaen huomioon Harrisonin maine enempi humorististen ja toimintapainotteisten tieteistarinoiden kirjoittajana, tämän teoksen synkkyys ja epätoivo oli varsin silmiinpistävää. Harrison kuvaa vuoden 1999 New Yorkia 35 miljoonan asukkaan kaupunkina, joka kärsii ylikansoittumisesta ja lähes täydellisestä resurssipulasta, oli kyseessä sitten vesi, sähkö, elintila, öljy tai ruoka. Kolmen päähenkilön – poliisietsivän, tapetun gangsterin heilan ja köyhän kiinalaisteinin – kautta kuvattuna Harrison maalaa dystopisen kuvan ihmisistä, jotka pyrkivät selviämään jokapäiväisestä elämästään maapallolla, joka ei enää pysty ihmiskuntaa tukemaan.

Romaani ei sinänsä ollut yhtään hullumpi mutta kenties hieman liiankin pessimistinen ja alleviivaava eikä lähelläkään Harrisonin tavanomaista, iloisen kepeää tyyliä. Toisaalta, mistäpä tuota tietää vaikka kirjan tulevaisuus olisikin realistinen mutta vuoden 1999 sijaan vaikka nyt sitten vuonna 2099? Elokuvaksikin – Maailma vuonna 2022 – kirja päätyi mutta ei se synopsiksen perusteella ainakaan näytä isommin lähdemateriaaliaan kunnioittavan.

Lisäksi visiitti Jyväskylän antikvariaateissa johti taas pariin impulssiostokseen. Eoin Colferin Vielä yksi juttu... irtosi kympillä. Kyseessä on varsin erikoinen tapaus, koska se on kuudes osa Douglas Adamsin Linnunradan käsikirja liftareille -trilogiaan. Colfer on kyllä hyvä ja hauska kirjoittaja mutta saapahan nähdä osoittaako kirja Adamsin alkuperäisteoksille kunniaa vai persettä. Iloisena yllätyksenä tuli myös bongattua Masamune Shirown Appleseedin kaikki 18 numeroa viimeisen päälle täydessä iskussa vaikka niillä ikää jo parikymmentä vuotta onkin. Noista €36 oli kyllä varsin suolainen hinta mutta hei, kyseessä on sentään Shirow ja merkittävä pala sarjakuvahistoriaa ajalta, jolloin manga alkoi lyödä itseään läpi myös Japanin ulkopuolella. Kyllä kelpaa ^^;

Jee jee. Poikkeuksellisen surkea viikko ja kun perässä seurasi vielä viikonloppu tien päällä, ei isommin jaksanut päivitellä. Menköön nyt sitten koko seitsemän päivän yhteenveto yhteen nippuun.

Pelipuolella Again päätyi tulille. Kyseessä FBI-agentti Jonathan Weaverin tähdittämä DS-seikkailu, jossa pyritään selvittämään sarjamurhia, jotka seuraavat tarkasti 19:n vuoden takaisia, selvittämättä jääneitä tapauksia. Weaverin etuna on yliluonnollinen kyky nähdä menneisyyteen, joten sen ja nykyisyyden välisen yhteyden löytäminen voi hyvinkin ratkaista molemmat tapaukset.

Lähtökohta on varsin erikoinen ja kiinnostava mutta Cingin aiempia pelejä pelanneille todennäköisesti varsin tuttu – aikaan ja muistoihin liittyvien juonirakenteiden parissahan kehittäjäpoppoo on viihtynyt aina. Peliä pelataan samaan tyyliin kuin Hotel Dusk: Room 215 -edeltäjäänsä, eli DS on käpälissä kirjamaisesti pystysuuntaan ja homma etenee sekä silminnäkijöitä haastatellen että rikospaikkaa menneisyyden kanssa yhteensopivaksi lavastaen. Toistaiseksi meno on ollut vähän kömpelöä, suoraviivaista ja helpohkoa mutta tarina itsessään on Cingin takuuviihdyttävää osastoa. Nyt joku viitisen tuntia takana ja tuskinpa tuo kahdeksaa enempää kestää mutta hubaa on ollut.

Viikolla tuli myös (uudelleen)luettua Charles Bukowskin Siinä sivussa, kirjailijan romaani lapsuudestaan ja nuoruusvuosistaan 30-luvun suuren laman Los Angelesissa. Teksti on kova ja koskettava kuvaus siitä, miten kasvetaan aikuisuuteen pahoinpitelevän isän ja alistuvan äidin helmoissa ja kuinka yritetään löytää paikka maailmassa, joka on jo muutenkin matkalla helvettiin ja jossa itsensä yrittää löytää ympäristössä, joka moista ei oikein ymmärrä. Miehen runoihin ja novelleihin en ole oikein päässyt sisään mutta romaanipuoli on kyllä täyttä rautaa. Bukowski sai lähtöjaossa kokolailla huonot kortit ja päätyi viinan pariin paskaduuneilla höystettynä muttei koskaan luopunut itsetunnostaan, ylpeydestään, tai halustaan kirjoittaa ja se näkyy. Onneksi itsepäisyys riitti ja mies sai lopulta julkisuudessakin "hylkiökansan voittajan" leiman. Täysin ansaitusti.

Lisäksi pieni pyrähdys Jyväskylässä kannatti. Paikallisesta antikvariaatista mukaan tarttui koko Hot Gimmick inhimilliseen €36:n hintaan eli nyt on taas pari tuhatta sivua ihmissuhdesotkuista shōjo-mangaa nautittavaksi :P Tuli myös rikottua pelaajan käskyä "Coscaan Ei Sinun Pitämän Gamestopia Cäyttäwän" mutta kun yksinäinen käytetty Tales of Vesperia löytyi hintaan €24 niin menköön. Ikävä tukea Suurta Pahaa mutta jos a) Namco Bandai vähät välittää parannellun PS3-versionsa julkaisusta Japanin ulkopuolella, b) peliä ei Englannin verkkokauppojen alelaareista löydä kirveelläkään ja c) eBay-hinnat alkavat olla samaa tasoa niin olkoon. Helvettiinhän sitä mennään mutta mennäänpä edes kyseinen peli kainalossa :D