Juuei, blogi on taas vaihteeksi henkitoreissaan mutta minkäs teet kun koko helmikuu on ollut peliviihteen kannalta yhtä tyhjän kanssa. Toki Xenoblade Chronicles on edelleen silkkaa huikeutta mutta eiköhän se ole tullut jo riittävän moneen kertaan todettua. Palataan siihen lopputekstien jälkeen. Noin muuten pelipuoli elää syvää horrosta. Yleisessä talouskurimuksessa hyvät diilit ovat kiven alla ja alalla ei tunnu tapahtuvan oikeastaan mitään mainitsemisen arvoista.

PSP:n seuraaja, PlayStation Vita, päätyi tänään täkäläisille markkinoille. Pakkkohankinta jossain sopivassa saumassa mutta julkaisupäivä ei nyt sitten ollut se. Jos 3DS jotain onnistui opettamaan niin kärsivällisyyttä. Vitan kahden ja puolen huntin kieppeillä pyörivä laitehinta olisi ihan OK mutta julkaisupeleistä ainoana kiinnostava Uncharted: Golden Abyss omaa sen verran hävyttömän räikeää brändilisää, että pistetään odotellen. Kun myös muistikortti on käytännössä pakollinen lisäkulu, katsellaan ihan rauhassa josko jouluun mennessä olisi samalla hinnalla tarjolla vaikka tuon kolmikon yhdistävää bundlea.

Toisaalta 3DS:n aasimainen aluelukitus heittää yllättäviä kapuloita rattaisiin. Ei siinä vielä mitään, että Extreme Escape Adventure: Good People Die saa kuin saakin jenkkijulkaisun niin heti perään julkistetaan myös Etrian Odyssey IV. Näiden edeltäjiä (upea 999 ja messevä Etrian Odyssey III) ei koskaan Euroopassa edes nähty mutta ainakin niistä pääsi aluevapaalla raudalla kohtuullisen helposti nauttimaan. Nyt pitää oikeasti pohtia, josko jenkki-3DS olisi sittenkin parempi investointi kuin luontaisesti aluevapaa Vita ja se on aika pirun sääli :(